24 kesäkuuta 2014

Radiohiljaisuus

Pitkään olen ollut taas hiljaa, syitä on yhtä monta kuin päiviä edellisestä kirjoituksesta. Taas meni yhdet talokaupat mönkään, vieläkään emme pääse omakotitaloon. Mutta lähempänä käytiin kuin koskaan aikaisemmin. Saimme jo yhden tarjouksen omasta asunnostamme, sen tosin perui tarjoaja. Vaihdoin taas työpaikkaa, uuden opetteluun ja uuteen tottumiseen menee varmasti vielä tovi. Kiirettä on myös siellä pitänyt, ylityötunteja on neljässä viikossa jo yli 10. Menetin myös yhden elämäni sankarin, pappani joi aamukahvin viimeisen kerran helluntaina.

Terapiana minulle on nyt toiminut suruhuivin neulominen. Huiviin tuli n. 780 pientä helmeä, jokaiseen sain sitoa jonkun hyvän muiston papastani. Tätä neuloessa olen itkenyt ja pohtinut elämää. Mitään ei meille papan kanssa jäänyt kesken, onneksi. Kaiken sanoimme suoraan ja tiesimme varsin hyvin, kuinka tärkeitä toisillemme olimme. Suurin surutyö on tämän neuleen ansiosta nyt ohi. 

Hyvästi pappa.

Uskon, että moni lukija varmasti suree kanssani tämän uutisen tavoitettua teidät. Toivon kuitenkin, ettei yksikään kertoisi ottavansa osaa suruuni, en toivo kenenkään jäävän pappaani murehtimaan. Meitä surevia riittää jo omassa suvussani. Jos haluaa jonkun ihanan muiston omista isovanhemmistaan kertoa, sen saa tukitoimena tehdä, niitä kuulen paljon suruvalitteluita mieluummin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti