07 maaliskuuta 2013

Missä asun? Kotona!

Olen nyt pitänyt vähän luvattoman pitkän tuumaustauon, sillä en ole ihan varma, kuinka paljon haluan kertoa siitä, missä asun. Olen kertonut aika paljon kodistani (omasta mielestäni), mutta en halua kertoa sen sijaintia. Sanotaan nyt vaikka näin, että kuvasta voi päätellä jotain. Oikeastaan en ole ihan varma, mutta kuvasta taitaa näkyä talomme katto. En toisaalta ole kyllä varma, onko kyseinen kuva edes tältä paikkakunnalta, kun ympäristö on muuttunut viime vuosina melkoisesti. Uusia rakennuksia tullut ympärille, uusia teitä avattu ja jopa yksi isompi kauppa rakennettu. Ehkä asun, ehkä en tuolla kuvan alueella.
Oikeastaan se, mikä sai minut pitkästä aikaan kirjoittamaan, on se, että haluan taas esitellä viimeisimmät kätteni työt! Tassuttimia sekä etu- että takaraajoihin!
Hevitumput kaverin poikakaverille. Yksi niistä useista, joilla on maaliskuussa syntymäpäivät. Kullalla on näistä pääkallokuvioiset versiot, ja en kuulemma saa enää ikinä tehdä samanlaisia, jotta ne pysyvät tarpeeksi uniikkeina ja harvinaisina. Tein siis pelkästään mustat.
Kiitossukat kaverille, joka aiheutti tässä muinoin yhdellä pelikerralla meille kaikille nördgasmin. Hän oli tehnyt meille Dark Heresyyn omat hahmokansiot, joihin saa laajemmin kirjoitettua hahmolomakkeen tiedot! Oh my! Tästä taidan kirjoittaa kokonaan oman postauksen jossain vaiheessa, on ne vaan niin hienot. Ja kuulemma Call of Cthulhuun on tulossa samanmoiset! Neiti on kyllä sukkansa ansainnut!
Kummipojalle valmistui Cascaden 220:stä huovutetut töppöset. Mona makoili niin sopivasti auringossa, jotta sain samalla siitä hyvän kuvan. Vähän se on pöllähtäneen näköinen kun menin herättämään sen. Miten koira voikin olla niin aamu-uninen?



1 kommentti: